Niin se aika hujahtaa. Vasta 2 viikkoa sittenhän oltiin laitoksella puhisemassa. Koko raskausaika meni hujauksessa; tieto että oltiin raskaana vaikka luultiin että meiltä se ei onnistu ja sitten viikkoja jo 25+. Noh, onnistuihan se, ei ollut vain kilot kertyneet ruualla... Ensin puhdas ilo siitä että mahassa kasvaa lapsi ja kaikki on hyvin. Mummoille ja vaareille ilmoitettu ja aurinko paistaa.
Ultraan keskussairaalaan ensimmäistä kertaa, pientä jännitystä ilmassa; " Onhan kaikki hyvin?". Isäntä istuu tuolille viereen ja minä möngerrän tutkimuspöydälle. Kätilö hymyilee ja heittää ilmaan vitsin:" Entä jos niitä on kaksi?" Kaikkia naurattaa, minua myös . Kätilö käynnistää ultran ja mitä näkyykään ruudulla. Kaksi pientä päätä vastakkain..... Kaikkien ilmeet olisi pitänyt voida ikuistaa, kätilön suu loksahti auki ja siinä sitä oltiin. Ei yksi vauva vaan kaksi. Ensin tuli epäusko, sitten nauru. Kätilön vilpitön ilo meidän puolesta lämmitti sydäntä. Kaksos tietoa sulateltiinkin sitten kotona pitkälle iltaan.
Nyt on nyytit kotona ja opetellaan arkea. Vaippoja ja korviketta, pyykkiä ja katkonaisia unia. Hektisiä hetkiä ja pakahduttavaa rakkautta. Tästä se lähtee , meidän uusi elämä.
